“Yhtä en vaihda ja se on Sannimaija” elämäntapamuutoksen tehneen Veeran tukipilari on oma Trainer

Sairaanhoitaja Veera Huovila on rikkonut monta tavoitetta Trainerinsa Sannimaijan
kanssa. Yksi niistä on painon jojoilun katkaisu. Nykyään Veera osaa olla myös
armollinen itseään kohtaan ja tietää, että “tiukka dieetti ja päälle kasa liikuntaa” ei ole resepti hyvään oloon.

Kiitollisuus, se tulee kaikilla tavoin ilmi Veeran puheesta hänen kuvaillessaan neljän vuoden
matkaa Fressi Trainer Sannimaijan kanssa. Kun Veera vuoden 2016 alussa aloitti Lahden Fressillä ystävän suosittelemana, oli elämässä vaikeampi ajanjakso.

Veera löysi Fressistä kotoisan paikan ja koska treenitaukoa oli jo alla vuoden verran, otti nainen alkuun 10 kerran Trainer paketin Sannimaijalle. \”Sille tielle jäin. Kun aloitin, tavoitteet olivat ulkonäollisiä. Halusin laihduttaa ja Sannimaijan kanssa pudotettiin järkevästi 20 kiloa. Sen jälkeen on tullut uusia, liikunnallisia tavoitteita. Ulkonäkö ei ole enää pääasia.\” Veera kertoo.

Puhuminen onnistumisen avaimena

\”Sannimaija lukee minua hyvin ja tietää, milloin otetaan kaikki irti.\”

Veera ja Sannimaija treenaavat yhdessä yleensä kerran viikossa ja joka tunnin alussa
kartoitetaan, missä tällä viikolla mennään. “Sannimaija lukee minua hyvin ja tietää, milloin
otetaan kaikki irti. Yhteisistä treeneistä on tullut elämäni tukipilari. Luotan siihen, että vaikka olo ei ole kovin energinen, niin aina tulee silti onnistumisen kokemuksia ja voi lähteä hymy huulilla. Veren maku suussa ei tarvitse treenata.”

Millaisia taitoja Trainerilta vaaditaan, jotta toista voi lukea näin hyvin? Trainer Sannimaija
kertoo, että on helpompi tehdä sopivia treenejä, kun kuuntelee ja tietää, millainen vaihe
toisella on elämässä. Harjoitus on sopiva, kun siitä tulee onnistumisen tunteita, mutta
mennään myös epämukavuusalueelle. \”Meillä on Veeran kanssa luottamussuhde ja pystymme puhumaan mistä tahansa. Onnistumisen avain on siinä, että voi kertoa omista tuntemuksistaan. Silloin löydetään sopiva liikuntamuoto yhteistyössä – asiakkaan tarpeet ja tavoitteet huomioiden.\” Sanimaija kertoo.

\"\"

Trainer tukena myös vaikeissa hetkissä

“Näissä tilanteissa olisin ennen vain jäänyt syömään suklaata ja
antanut mennä. On ollut tärkeää, että Sannimaija on ollut siinä.\”

Vuosien varrelle on mahtunut myös vaikeampia vaiheita: elämäntilanteen muuttumista ja
menetyksiäkin. Erityisesti rankempina aikoina yhteisten treenien merkitys hyvinvoinnille on
Veeran mukaan korostunut “Näissä tilanteissa olisin ennen vain jäänyt syömään suklaata ja
antanut mennä. On ollut tärkeää, että Sannimaija on ollut siinä. Ei ole tullut tunnetta, että
haluaisin luovuttaa. Sannimaija on opettanut armollisuutta ja pehmeästi tsempannut
vaikeissa hetkissä. Siitä se on lähtenyt uuteen nousuun.”

“Ne asiat, mitkä valmentajalle kertoo, on turvassa.” Sannimaija sanoo ja jatkaa “Psyykkinen
valmentaminen on yhtä tärkeää, kuin fyysinenkin. Itseltään ei saa vaatia liikaa, jos on
esimerkiksi surua. Silloin mietitään yhdessä, millaista liikuntaa kannattaa harrastaa.
Ammattitaidollani varmistan, että treeneistä asiakas saa ilon tunteita ja onnistumisia
päiviinsä. Toki pyrin myös itse olemaan aurinkoinen ja sitä kautta motivomaan.”

Hyvästit jojoilulle

“Veera on näyttänyt itselleen, että minä pystyn ja minä onnistun!”

Sannimaijan kanssa Veera on opetellut tasapainoa. Ennen hänellä oli taipumusta jojoiluun,
mutta elämäntapamuutoksen jälkeen on löytynyt hyvät ja kestävät tavat arkeen. Vaikka
joskus edelleen “sokeripeikko meinaa tulla ja viedä mennessään” niin 4 vuotta kestäneen
muutoksen jälkeen Veera voi turvallisesti sanoa, että jojoilu on lopullisesti katkaistu säännöllisen ateriarytmin myötä.

“Veeralla on aina ollut hyvä sisäinen motivaatio. Tavoitteiden saavuttamisessa auttaa, kun ei jäädä harmittelemaan takapakkeja. Kaikki mitä ehdotan, niin Veera lähtee mukaan ja laittaa itsensä likoon. Tulee paras fiilis, kun voi auttaa toista onnistumaan ja olemaan paras versio itsestään!” Sannimaija kertoo hymyillen.

Liikunnasta on tullut osa Veeran jokapäiväistä elämää: työmatkat taittuu nykyisin pyörällä ja arkeen mahtuu myös joogaa ja luonnossa liikkumista. Neljän vuoden matka on kohentanut myös Veeran itsetuntoa. “Musta on tullut uskaliaampi. Esimerkiksi ryhmäliikunnoissa voin mennä tunnille kuin tunnille, sillä tiedän, että treenaan vain itseäni varten.” Veera toteaa ja Sannimaija komppaa: “Veera on näyttänyt itselleen, että minä pystyn ja minä onnistun!”

 

Teksti: Kerttu Skyttä

Scroll to Top