Hyödynnä kahvia harjoittelutehon lisääjänä!

Maistuisiko kahvikupillinen? Todennäköisesti vastauksesi on myönteinen. Suomalaiset juovat päivässä keskimäärin 4-5 kuppia kahvia, mikä on enemmän kuin muissa maissa. Kahvinkulutus on ollut jo pitkään Suomessa runsaampaa kuin muualla.

Säännöllinen kahvinjuonti edistää tutkimusten mukaan ihmisen terveyttä monin eri tavoin. Lisäksi sillä on yllättävä hyöty myös liikuntaa harrastaville.

Kahvin terveysvaikutuksia ovat muun muassa:

  • Pienentää riskiä sairastua syöpään, tyypin 2 diabetekseen, maksakirroosiin, sydän- ja verisuonitauteihin, Alzheimerin tautiin ja dementiaan.
  • Vähentää kuolleisuutta.
  • Parantaa tarkkaavaisuutta, valppautta ja reaktiokykyä.
  • Alentaa verenpainetta, pienentää LDL-kolesterolipitoisuutta.
  • Vähentää riskiä saada aivoinfarkti.

Kahvin nauttimiseen voi liittyä myös haittoja:

  • Joitakin ihmisiä kahvi ei piristä, vaan se aiheuttaa väsymystä, heikotusta ja huonovointisuutta.
  • Kahvi voi häiritä yöunta ja aiheuttaa uneliaisuutta päiväsaikaan.
  • Kahvi voi aiheuttaa riippuvuutta ja vatsaoireita.
  • Kahvi heikentää kasviperäisten raudan imeytymistä.

Kahvi urheilujuomana

Kahvi sisältää kivennäisaineita, kuten kaliumia ja magnesiumia, mutta ei lainkaan energiaa.

Urheilijoiden kannattaa urheilulajista riippumatta juoda yksi tai kaksi kuppia kahvia noin tuntia ennen harjoitusta, sillä kofeiini parantaa lihasten työskentelytehoa. Jos kahvista haluaa irti kaikkein parhaimman tehon, ei kahvia kannata juoda jatkuvasti vaan säännöstellä sen nauttimista sopiviin hetkiin. Jos kahvi ei maistu, niin sen sijasta voi käyttää myös vahvaa mustaa teetä tai kofeiinitablettia.

Kuinka paljon on sopiva määrä kahvia?

Yleisesti ottaen kahvi on hyödyllinen ravintoaine, joka soveltuu aikuisten päivittäiseen käyttöön. Sopiva käyttömäärä ja juomisen ajoitus riippuu henkilökohtaisista ominaisuuksista. Jokaisen kannattaa siis itse seurata oman kehon reagointia kahvin juomiseen.

Liian runsas kahvin juominen voi johtaa kofeiinin liikasaantiin, joka voi ilmetä sydämentykytyksinä ja hermostuneisuutena. Lapset ovat herkkiä kofeiinin vaikutukselle, jonka vuoksi kahvia ja muita kofeiinituotteita suositellaan vähintään 15-vuotiaille. Säännöllisen kahvin juomisen lopettaminen voi aiheuttaa päänsärkyä muutamaksi päiväksi.

 

Lähteet:
DuoDecim Terveyskirjasto
Ilander, O. 2018. Liikuntaravitsemus. Tehoa, tuloksia ja terveyttä ruoasta. VK-Kustannus Oy.

Scroll to Top