Itsensä kehittämisen taito.

Miten kehität itseäsi? Tai mitä se ylipäätänsä sinulle merkitsee? Onko se sitä, että istut illat opiskelemassa uusia kieliä tai kädentaitoja työväenopistoissa tai avoimissa yliopistoissa? Vai onko se sitä, että rääkkäät nelipäistä reisilihasta maitohapoille toivoen näkyvämpiä tuloksia alaraajoille?


Jokainen meistä mieltää itsensä kehittämisen eri tavoin ja se merkitsee meille jokaiselle eri asioita.

Analysointia.

Taannoin sain tehtäväkseni analysoida elämääni eri perspektiiveistä ja arvioida mm. miten tehokkaasti itseni kehittäminen on ollut elämässäni viime aikoina mukana.

Tein ensimmäisen analyysin vuoden alussa ja asteikolla 1-10 arvioin sen kutosen paikkeille. Kului talvi ja kevät ja nyt kesän alussa tein samaisen arvioinnin uudelleen. Hämmästyksekseni nousu oli kaksi pykälää muistamtta sillä hetkellä mitä olin edelliseen analyysiin laittanut. Huomaamatta olin lähtenyt kehittämään itseäni tai paremminkin, huomaamatta olin alkanut mieltämään oman itseni kehittämisen eri tavoin.

En kehittänyt alkuvuoden aikana itseäni juoksijana, en kohottanut fyysistä kuntoani millään muulla tavalla kuin ehkä ylläpitävällä tasolla. En opetellut mitään uusia konkreettisia taitoja, paitsi ehkä opin käsittelemään golfmailaa hiukan edellistä vuotta paremmin, niin että osunkin jo palloon enkä vain kynnä nurmikkoa 🙂 Eli ehkä puoli pinnaa!

Mutta sen minkä havaitsin ja huomasin, ja mistä tämä kahden pykälän nousu oli tullut näiden kuukausien aikana, oli ajatteleminen. Nimenomaan tietoinen ajatteleminen ja sen kehittäminen. Nyt voin jopa sanoa, että jos minulla on aikaa ajatella asioita, niin voin kertaheitolla arvioida itseni kehittämisen lähes kymppiin. Kiiressä ja liiallisen suorittamisen alla kehitys taantuu hyvinkin pian ja arvosana romahtaa kertaheitolla alas. Kiire ja elämän suorittaminen tappaa helposti ajattelun ja kun mietitään mitkä voimavarat ajattelulla on, niin moni hukkaa elämänsä aivan liian varhaisessa vaiheessa.

Ajatuksen voima.

Olen paasannut tästä ennenkin mutta sanon sen taas, eli ajatuksilla on uskomaton voima. Jos oikeasti kaikki tietäisivät miten paljon ajatukset vaikuttavat elämäämme, niin hyvässä kuin pahassa, ehkä valitsisimme erilaisia ajatuksia aivotuksiimme.

Mitä ajattelit tänään herätessäsi? Oliko ajatuksesi positiivisia vaiko negatiivisia? Miten huomasit näiden ajatusten vaikuttavan päivän kulkuun? Mitä enemmän keräämme ympärillemme negatiivisia asioita, niin ihmisiä kuin ajatuksiakin, sitä suurempaa kuoppaa itselle kaivamme. Jos jatkuvasti valitamme väsymystä, väsymys sen kun kasvaa. Jos jatkuvasti kaikki on huonosti, mikään ei ole hyvin ja maailma on paha, niin maailman pahuus tuplaantuu ja olotila sen kun menee alemmas ja alemmas.

Mutta myös päinvastoin. Jos keräämme ympärillemme asioita, joilla on positiivinen vaikutus meihin, onnellisuus, tyytyväisyys, arvostus ja kunnioitus elämää kohtaan moninkertaistuu. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, ja tuskin sellaista tilannetta onkaan, mutta jos osaamme nähdä hyvää niin itsestämme kuin muissakin, on elämä paljon mielekkäämpää.

Onni tulee onnen luo, kiitollisuus tulee kiitollisuuden luo, samoin arvostus ja kunnioitus. Mitä enemmän näihin asioihin kiinnitämme huomioita, sitä suuremmaksi oma onnellisuuden ja tyytyväisyyden kupla kehittyy.
Ja tämä jos jokin on itsensä kehittämistä.

Positiivisia ajatuksia loppuviikkoon ja aurinkoisia kesäpäiviä!

-Heidi-

Scroll to Top