MINIMALISMILLA SELKEYTTÄ ELÄMÄÄN

Tässä kirjoituksessa on käytetty lähteenä Maaretta Tukiaisen kirjaa Tärkeintä tänään (2019), joka on saatu Tuumakustannukselta arvostelukappaleena.

Minimalismi liittyy moneen nykypäivän ilmiöön. Ensimmäisenä tulee mieleen konmaritus ja tavaramäärän vähentäminen. Myös ruokavalion rajoittaminen on eräänlaista minimalismia, kun luovutaan vaikkapa maitotuotteista tai kaikista eläinperäisistä ruoista. Lisäksi somepaastot, vuorotteluvapaa ja muut vastaavat ovat omilla tavoillaan elämän minimalismia.

Näihin kaikkiin ilmiöihin liittyy minimalismin perusajatus: ”Vähemmän on enemmän.” Minimalismilla haetaan elämään helppoutta, yksinkertaisuutta, selkeyttä ja tarkoitusta.

Kirjailija ja muutosvalmentaja Maaretta Tukiainen esittelee kirjassaan Tärkeintä tänään (2019) kymmenen tapaa soveltaa minimalismia omaan elämään. Esittelen tässä kirjoituksessa kolme kirjan ajatusta elämän yksinkertaistamiseen.

Pienentäminen

Joskus asiat tuntuvat liian suurilta hallittaviksi. Asioiden pienentäminen yksinkertaistaa niitä, jolloin ne on myös helpompi hahmottaa.

Jos ajatellaan vaikkapa elämäntapamuutosta, siihen liittyy ainakin liikunta, terveellinen ruokavalio, hyvät yöunet, sosiaaliset kontaktit, mielen hyvinvointi ja työelämä. Kokonaisuus tuntuu helposti niin suurelta, ettei siitä saa otetta ja sitä on vaikea edes aloittaa.

Samalla tavalla jokin työ tai askare voi kasvaa ajatuksissa suureksi. Näin käy monilla vaikkapa gradun tai kellarin siivoamisen kanssa.

Elämäntapamuutoksessa ei tarvitse tehdä kaikkea kerralla eikä tehdä muutoksesta liian suurta. Mitäpä jos otat tavaksi nauttia joka päivä terveellisen aamiaisen ja mennä illalla ajoissa nukkumaan?

Työ- tai opiskeluprojekteissa auttaa aiheen rajaaminen tarpeeksi monta kertaa alaotsikoihin asti. Työ pienenee palasiin ja niihin on helpompi tarttua. Kellarin siivoaminen on todennäköisesti kasvanut ajatuksissa valtaviin mittasuhteisiin. Homman voi saada paremmin alkuun, jos työhön tarttuu laatikko kerrallaan.

Vähentäminen

Vähentäminen kasvattaa jäljelle jääneiden asioiden merkitystä. Samalla voi huomata, mikä on tärkeää ja mikä ei, ja toimia sen mukaan.

Koronakevät on luonut mahdollisuuden tarkastella ajankäyttöä. Kalenterit ovat tyhjentyneet harrastuksista, tapahtumista ja tapaamisista. Nyt on hyvä hetki pysähtyä ja miettiä, mitä asioita on ollut ikävä ja mitä ilman voisi ehkä jatkossa olla vapaaehtoisestikin.

Vähentäminen pätee toki myös tavaraan. Varsinkin siinä vaiheessa, kun kaapit tursuavat täysinäisinä ja asioita on vaikea löytää, elämää voisi helpottaa tavaramäärän vähentäminen.

Keskittäminen

Keskittämisen perusajatuksena on huomion ja voiman suuntaaminen kerrallaan yhteen asiaan. Tuloksia syntyy, kun toiminta on priorisoitua ja selkeää. Kyse on voimavarojen järkevästä jakamisesta.

Joskus tavoittelemme elämässä asioita, joita emme välttämättä edes halua. Aikaa ja energiaa voi kulua asioihin, jotka eivät ole tärkeitä. Helposti myös poukkoilemme aiheesta ja asiasta toiseen: some-kanavat, työt, sähköposti, lapset, kotityöt, harrastukset ja niin edelleen. Paljon on toimintaa, mutta mitä on lopulta saanut aikaan?

Keskittäminen vaatii suunnitelmallisuutta. Mieti, miten haluat käyttää tämän päivän. Mitä haluat saada aikaan? Mikä on välttämätöntä ja mikä on tärkeää? Suunnitelmia voi tehdä myös viikko- ja kuukausitasolla.

Lue lisää aiheesta Tärkeintä tänään -kirjasta!

 

 

Scroll to Top