Mistä kestävää motivaatiota?

On vaikea olla huomaamatta, että alkusyksystä ja uuden vuoden jälkeen kuntosaleilla on ruuhkaa. Ei aikaakaan, kun tungos kuntosalilla rauhoittuu. Miksi monella innostus lopahtaa, miksi jotkut treenaavat vuodesta toiseen samalla innolla? Uskaltaisin väittää, että monen nopeasti lopettavan taustalla on ulkoinen motivaatio. Ulkoinen motivaatio voi syntyä esimerkiksi näyttämisen halusta muille tai läheisen vihjailuista ylimääräisistä kiloista. Ulkoinen motivaatio ei tule omasta, puhtaasta tahdosta, eikä siksi ole kovin pitkäikäistä.

Mieti vuorostaan, mitkä asiat ovat pysyneet kiinni arjessa kiireisinäkin ajanjaksoina: kyse voi olla perheen kanssa vietetystä ajasta tai pitkäaikaisesta harrastuksestasi. Näitä asioita teet ”sydän edellä”, sisäisestä motivaatiostasi.  Sisäisen motivaation avulla tulokset ovat pysyvämpiä ja kehittyminen on vaivattomampaa. Näille asioille löydät aina tilaa ja tekeminen tuo aidosti hyvää oloa. Parhaimmillaan rankka treenikin tuntuu hauskanpidolta. Kuulostaa hyvältä, eikö?

Sisäistä motivaatiota voi löytää liikkumiseen erilaisten lajikokeilujen avulla -vaihtoehtoja on tarjolla valtavasti ja uusia tapoja liikkua syntyy jatkuvasti. Jos yksin puurtaminen kuntosalilla tuntuu pakkopullalta, voisitko kokeilla henkilökohtaista valmennusta, ryhmätreenejä tai liikkumista ystävän kanssa? Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta liikunta on elintärkeää, sen vuoksi on tärkeää löytää itselle mielekkäät tavat liikkua.

Jos odotat sohvalla motivaation syttymistä, siinä voi mennä hyvinkin kauan. Tärkeää olisi kehittää rutiineja ja tapoja, sillä aikaansaaminen motivoi itsessään. Merkitse siis kalenteriisi, milloin aiot liikkua. Tämä vaatii hieman reippautta, mutta lupaan kehon ja mielen kiittävän.

Tavoitteet ovat motivaation kannalta myös ehdottoman tärkeitä. Yksi mahtipontinen tavoite tuntuu helposti liian kauaskantoiselta ja usein tuloksena on luovuttaminen.  Jaottele tavoitteesi pienempiin osiin ja merkitse ne ylös -suhteellisen nopeasti saavutettavissa olevat tavoitteet innostavat ja onnistumiset lisäävät motivaatiota ja itsevarmuutta. Muista pyytää myös tukea tavoitteesi toteutumiseen -ammattitaitoinen valmentaja on monesti erinomainen avunantaja ja samalla myös korvaamaton motivaattori.

 

Motivoivaa ja energistä alkusyksyä!

 

Scroll to Top