Mitä pakata mukaan treenikassiin?

Aina uuden harrastuksen pariin siirtyminen ei ole itsestään selvää ja kynnys liikunnan aloittamiseen voi olla suuri. Kokeneelle konkarille kokonaisuus on tuttua kauraa ja salikassikin on aina valmiina. Aloitteleva treenaaja saattaa puolestaan pohtia, että mitä sinne salille ylipäätänsä tarvitsee ottaa ja mitä pakata mukaan treenikassiin?

Salille lähtiessä on hyvä muistaa mukavat varusteet. Treenivarusteista ei kannata kuitenkaan tinkiä! Hyvät varusteet luovat mukavuuden tunnetta. Pehmeät ja ennen kaikkea joustavat housut olisi hyvä varata mukaan. Liikkeitä suorittaessa liikelaajuus kasvaa ja näin ollen vaatteen on hyvä antaa hieman periksi. Paitana voit käyttää mitä tahansa t-paidasta treenitoppiin. On olemassa myös teknisiä paitoja, jotka kuivuvat nopeasti ja haihduttavat hien pois paidan läpi kosteutena ilmaan.

Voit varata mukaan myös sisäkengät. Sisäkengillä saat paremman pidon liikettä tehdessä ja suojaat myös jalkaterän. Sisäkengät eivät kuitenkaan ole pakollinen varuste, vaan fiiliksen mukaan ilman kenkiäkin voi treenata. Varusteisiin voit panostaa pienelläkin budjetilla. Kaiken A ja O on se, että niissä on hyvä olla.

Pukukaappia varten kannattaa olla oma lukko, jota kuljettaa mukana. Fressi-kortin on hyvä odottaa vaikkapa treenikassissa, mistä sen löytää aina.

Sanottakoon, että tärkein kaikista varusteista on juomapullo. Suorituksen aikana on hyvä juoda, koska hikoilun tuloksena kehosta haihtuu nestettä. Jos lenkkeilet matkan salille, voit täyttää pullon jo kotona tuomaan pientä painoa kassiin. Mikäli käytät ravinnelisiä treenin aikana, voit täyttää salilla pullon ja sekoittaa juoman valmiiksi juuri ennen treenin aloittamista.

Pientä evästä mukaan

Salikassiin on hyvä varata myös pientä palauttavaa evästä. Jos pääset ruokailemaan vasta tunnin päästä, olisi hyvä heti suoritteen jälkeen antaa keholle helposti ja nopeasti imeytyvää ravinnetta. Oiva välipala voi olla banaani tai muu hedelmä, smoothie, ravinteikas proteiinijuoma tai -patukka tai vaikkapa rahkaa ja marjoja.

Mikä sen mukavampi päätös treenille kuin raikas, virkistävä suihku. Varaa siis mukaan pyyhe, vaihtovaatteet ja mahdollisesti tarvitsemasi peseytymistarvikkeet, kuten shampoo ja hoitoaine. Jos haluat hemmotella itseäsi esimerkiksi viikonloppuna treenin jäljiltä, nappaa mukaan kasvonaamio ja rentoudu saunassa.

Treenikassin perustarvikkeilla pärjää, kun kassista löytyy juomapullo, vaihtovaatteet, pyyhe ja pientä välipalaa.

 

Teksti: Daniela Likassa

Lue seuraavaksi 5 vinkkiä salijännityksen voittamiseen täältä ja vinkit kadonneen treenirutiinin löytämiseen täältä.

Scroll to Top