Paranna unen laatua unipäiväkirjan avulla

Miten sinä nukuit viime yönä? Oliko sinulla herättyäsi levännyt olo? Vai huomaatko usein herätessäsi olevasi edelleen väsynyt? Paranna unen laatua unipäiväkirjan avulla!

Unipäiväkirjaan kirjataan hyvän ja huonon yön syitä ylös, ja pidemmän ajan kuluttua verrataan eri viikkojen unta. Uni ei parane yhdessä yössä vaan asteittain, ja unipäiväkirja on tärkeä työkalu unen laadun parantamisessa. Ennen nukkumaanmenoa kannattaa muutenkin kirjoittaa kaikki huolet ylös ja päästää irti asioista, jotka ovat unen tiellä.

Mitä unipäiväkirjaan merkataan?

Unipäiväkirjan kirjaaminen aloitetaan jo illalla. Kirjaa ensin ylös, että mihin aikaan menit nukkumaan. Arvioi myös, että kuinka kauan nukahtaminen kesti. Laske, kuinka monta kertaa heräsit yön aikana. Aamulla kirjaa ylös, mihin aikaan nousit. Kuinka kauan olit hereillä unijakson aikana eli nukahtamisesta siihen asti kun nousit ylös sängystä lopullisesti?

Arvioi seuraavaksi asteikolla 4-10, kuinka hyvin nukuit. Mikä oli tunnetilasi aamulla? Entä päivän aikana? Kirjoita unipäiväkirjaan myös kaikki muut huomioitavat tekijät, jotka ovat voineet vaikuttaa uneen.

Muuta ja kokeile vain yhtä tai kahta asiaa kerrallaan, kirjaa ylös niiden vaikutukset. Muista, pienilläkin muutoksilla voi olla iso merkitys!

Mistä tiedät, että olet nukkunut tarpeeksi ja hyvin?

Unta voi mitata monilla eri laitteilla ja mittareilla, mutta paras mittari tähän on miltä sinusta tuntuu kun aamulla heräät. Onko sinulla herättyäsi levännyt olo? Jos olosi on virkeä, olet nukkunut yösi hyvin.

Luota intuitioon! Vaikka teknologia kehittyy, ja saamme paljon tietoa älylaitteiden avulla, niin sen rinnalla on tärkeää pitää kiinni yhteydestä omaan kehoon, kykyä kuunnella ja toimia intuitiivisesti. Eikä pelkästään uniasioissa, vaan myös kaikessa muussakin, kuten työkuormituksessa, sosiaalisissa kanssakäymisissä, liikunta- ja urheilusuorituksissa, ruokailutottumuksia unohtamatta.

Paranna unen laatua unipäiväkirjan avulla ja opettele luomaan otollinen ympäristö unelle. Lue seuraavaksi unihygienian merkityksestä täältä.

Tarjoamme nyt mahdollisuuden osallistua täysin veloituksetta kolmen viikon mittaiseen haasteeseen, jonka aikana opit muun muassa luomaan otollisen ympäristön unelle, rauhoittamaan mieltä ja rakentamaan oman iltarutiinisi. Saat kunkin viikon materiaalit itsellesi sähköpostiin, ja voit tutustua niihin täysin omaan tahtiin. Tilaa veloitukseton Antaudu levolle -unihaaste täältä.

 

Teksti: Anna Meriläinen, Wellness Coach

Scroll to Top