Pom-pom-pomppien kohti uutta normaalia – Lasten Fressit avautuneet!

Voi elämän kevät. Niin Elvi-mummolla oli aina tapana huokaista, kun olin lapsi. Olen tänä keväänä miettinyt moneen otteeseen, että mitähän viisas mummoni olisi tästä keväästä tuumannut. Huhhuh.

En varmasti ole ajatuksineni yksin, kun tilitän, että näin haastavaa kevättä ei ole vielä kohdalle osunut. Kun ykskaks koti muuttui etäkonttoriksi, etäkouluksi ja etäpäiväkodiksi, meinasi tämänkin isämiehen hymy hyytyä ja kuningasajatukset olla vähissä.

Mutta onneksi terveenä on pysytty koko porukka – sehän on kaikkein tärkeintä. Siltikin olen huomannut, että huolet, epävarmuudet ja poikkeusolot ovat vieneet valtavasti energiaa.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, sanotaan. Itse olen esimerkiksi nukkuaposotellut pidempiä yöunia kuin aikoihin ja sehän tekee ihmiselle pelkkää hyvää. Illalla on väsyttänyt raukeasti heti lasten iltasatujen jälkeen, joten iltasometusten sijaan olen suunnannut suoraan peiton alle. Aamulla on voinut luvan kanssa nukkua jopa tunnin pidempään ja silti on ehtinyt ajoissa kahvikuppi kädessä päivän ensimmäiseen Teamsiin.

Ja niistä kuningasajatuksista huolehti tänä keväänä puolestani Fressi, joka ei jäänyt poikkeustilanteessa levittelemään käsiään, vaan tarjoili jumppatunnit kaikkien kotoilijoiden olohuoneisiin FressiTV:n välityksellä. Iso käsi upeasta toiminnasta!

Touhupassit ajan tasalle – kesäkuu kolmen tarran kuukausi

Tulipa FressiTV:n ansiosta itsekin testattua tunteja, joille ei normaalioloissa olisi tullut ikinä ilmoittauduttua. Olenhan mies – ja näköjään jossain määrin kiusallisen kaavoihin kangistunut.

Vaimokultakin pääsi vinoilemaan, että on siinä meillä moderni palvelumuotoilija: uskaltaa jumpata vain kotiseinien sisällä, vaikka selvästi pitää tekemästään. FressiTV:n innoittamana lupasin Hannalle, että uusi normaali tarkoittaa itselleni myös rohkaistumista uusille ryhmäliikuntatunneille. Viikonloppuun onkin jo tuntivaraukset vetämässä ja olo on aika pollea.

Samalla tuli tietysti varattua lapsille paikat Lasten Fressistä. Se oli Helgalle ja Helmerille päivän paras uutinen. Helmerin ilo vaihtui tosin nopeasti suruksi: mutta entäpä touhupassi? Sitä ei saataisi enää millään tänä vuonna täyteen, kun huhti- ja toukokuun tarrat puuttuvat.

Vaan Lasten Fressissä on onneksi tämäkin mietitty! Kevätkuukausien tarrat liimataan passeihin heti ensimmäisellä kerralla iloisen jälleennäkemisen kunniaksi. Ja vasta sitten, kun passi on päivitetty tarroin ajan tasalle, keskitytään kesäkuun teematouhuihin. Luvassa on kesän kunniaksi kuulemma jotain erittäin pomppuilevaa. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, se selviää meille viikonloppuna.

Voi elämän kevät. Siitäkin selvittiin. Nyt ehkä uskaltaa sanoa: Oi elämän kesä! Tulkoon siitä lämmin ja lempeä.

 

Scroll to Top