Ryhmäliikuntatunneille ei ole yläikärajaa

Aikuinen ikä ei rajaa ryhmäliikuntavalikoiman osalta mitään pois. Oma olo, jaksaminen ja halu kokeilla uutta ovat ne, joiden perusteella kannattaa etsiä itselleen sopivat liikuntamuodot ja ryhmäliikuntatunnit. Monet seniorit käyvät myös rankemmilla ryhmäliikuntatunneilla haastamassa itseään.

” Olo tuntuu paljon virkeämmältä ja tykkään haastaa itseäni.” -Margareeta 68v.

Tunneilta haetaan liikkumisen iloa, itsensä ylittämisen tunnetta ja niin kutsuttua ”voittajafiilistä”. Tätä mieltä ovat muun muassa Fressin asiakkaat Pirjo, Ritva, Heli ja Margareeta, jotka käyvät nimenomaan rankemmilla ryhmäliikuntatunneilla. Ryhmäliikuntatunnit ovat toki täyttä treeniä, mutta lisäksi ne ovat sosiaalinen tapahtuma.

”Tunneille on helppo tulla ja niissä on todella sosiaalinen tunnelma.” Pirjo, 65v.

Nämä iloiset liikkujat ovat testanneet (ja hyväksi todenneet) Fressin syksyn uutuuden, Syke30 by Fressi -tunnin ja sen lisäksi käyvät säännöllisesti muun muassa Les Millsin Bodyattack, Bodystep ja Sprint -tunneilla. Tärkeintä on, että tunnin jälkeen itsellä on hyvä olo. Tulipa se sitten itsensä ylittämisen, hyvän ohjaajan kannustuksen tai muiden liikkujien näkemisen ansiosta!

”Fressi on kuin toinen koti.” Heli, 69v.

Kaikkien neljän mielestä Fressin tunneille on helppo tulla ja tunneilla on hyvä tunnelma. Ammattitaitoiset ja kannustavat ohjaajat tekevät tunneista mielekkäitä ja varmistavat, että tunnin jälkeisen onnistumisen tunteen. Rankimpiin osuuksiin saa vaihtoehtoliikkeitä ja iloinen kannustus auttaa jaksamaan tunnin loppuun asti.

”Hyvä olo tuntien jälkeen, jaksaminen on lisääntynyt ja on parempaa kuin aikaisemmin.” Ritva, 68v.

Nämä seniorit kannustavat kaikkia ikäisiään tulemaan rohkeasti mukaan rankoillekin tunneille ja etsimään sen oman suosikin. Erilaisia tunteja ei tarvitse pelätä ja ohjaajilta saa apua aina, kun sitä tarvitsee. Kuulemma lääkärikäynnitkin vähenevät…

 

Syksyisin terveisin,
Fressin ryhmäliikuntatiimi

 

Scroll to Top