Terveyspommi – kananmuna!

Nyt kun moni on taas lähtenyt uutta vuotta aloittelemaan terveellisemmällä ravinnolla, niin otettakoon puheeksi itse terveyspommi eli kananmuna.

Moni mieltää kananmunan haitaksi kolesterolin takia mutta totuus onkin toinen.

Kananmuna on yksi parhaimmista superfoodeista, sillä se sisältää valtavan määrän hyviä ravintoaineita. Yhdessä kananmunassa on 6 grammaa proteiinia, välttämättömia aminohappoja, rasvaliukoisia vitamiineja ja monia kivennäisaineita. Kananmuna pitää myös sisällään D-vitamiinia, jonka puutos meillä suomalaisilla on hyvin yleistä.

Kolesterolin takia kananmunia ei kannata jättää syömättä. Kolesteroli ei nouse pelkän kananmunan syönnin kautta vaan siihen vaikuttaa muutkin seikat. Esimerkiksi moni syö kananmunia epäterveellisellä tavalla kuten pyttipannussa, hampurilaisissa, pekonin kylkiäisenä jne. Kun yhdistää kananmunan kasviksiin ja vihanneksiin veren rasva-arvot pysyvät tasapainossa ja ainoa mitä kananmuna saattaa nostaa on hyvä eli HDL-kolesteroli.

Kananmunalla on todettu olevan myös muita terveydelle hyödyllisiä vaikutteita. Antioksidantit keltuaisessa ehkäisevät silmänpohjan rappeumaa huomattavasti. Kananmunassa on myös valkuaisaineosia, jotka laskevat verenpainetta ja suojelevat virustaudeilta.

Että miten olisi vaikka salaatti kananmunalla heti näin viikon alkajaisiksi?

-Heidi-

Scroll to Top